Etusivu
Sivut päivitetty:11.09.2011 Kello 12.30
Potterit saattavat vielä jatkua…..
Harry Potterin seikkailut eivät ehkä sittenkään ole vielä ohi.
Maailman rikkain kirjailija J. K. Rowling kertoi Oprah Winfreyn talk-show’ssa perjantaina, että hän voi vielä mahdollisesti kirjoittaa lisää Potter-kirjoja.
Rowlingin mukaan kirjan hahmot pyörivät yhä hänen päässään.
- En aio sanoa, että en enää kirjoita. Rakastin kirjoittaa niitä. Juuri nyt tuntuu, että olen tehnyt kaiken, mutta koskaan ei voi tietää, hän muotoili Oprahille ajatuksiaan Potter-sarjan mahdollisesta jatkosta.
Sarjan seitsemäs ja viimeinen kirja Harry Potter ja kuoleman varjelukset julkaistiin vuonna 2007, kymmenen vuotta ensimmäisen Potter-kirjan jälkeen.
[{Tieto saatu Iltasanomien sivulta}]
Tylypahkan opiskelut
Ensimmäinen vuosi
1. syyskuuta 1991 oli tarkoitus alkaa Harryn ensimmäinen lukuvuosi Tylypahkassa. Hagrid antoi Harrylle lipun laiturille 9 ja 3/4, jota tämä ei löytänyt mistään. Törmättyään sattumalta Weasleyn perheeseen, hän kuitenkin löysi portin joka vei kyseiselle laiturille. Perheen nuorimmasta pojasta Ronista tuli junassa Harryn ensimmäinen ja paras ystävä. He tapasivat myös Hermionen, jota he kuitenkin molemmat “karsastivat” tämän kaikkitietävyyden takia.
Lajitteluseremoniassa Harry oli lähellä päätyä Luihuisen tupaan, mutta Hagridin ja Ronin aiemmin kerrottua Harrylle tuvan taustasta tuottaa enemmän pimeyden velhoja kuin muut (mukaan lukien Voldemort), tämä osasi vaatia hattua lajittelemasta häntä sinne. Näinpä Harry päätyi Rohkelikkoon joka oli tuvalle kuin unelmien täyttymys. Myös Ron päätyi perhetaustansa ansiosta Rohkelikkoon, samoin kuin Hermione. Harry ja Ron ystävystyivät sittemmin Hermionen kanssa pelastettuaan hänet peikoĺta tyttöjen vessasta, mistä kiitoksena Hermione otti tapauksesta syyt niskoilleen moittivilta opettajilta.
Harry huomasi ensimmäisellä lentotunnillaan olevansa isänsä veroinen lentäjä. Hän oli niin hyvä, että pääsi erikoisluvalla mukaan Rohkelikon huispausjoukkueeseen, ja hänestä tulee vuosisadan nuorin etsijä. Ennen hänen ensimmäistä huispauspeliään professori Minerva McGarmiwa lähettää hänelle Nimbus 2000-luudan. Harryn ensimmäisessä huispauspelissä hänen luutansa kirottiin, josta Hermione ja Ron epäilivät Luihuisten tuvan synkkää johtajaa Severus Kalkarosta (todellisuudessa syypää oli Quirinus Orave), ja he onnistuivat lopettamaan kiroamisen Hermionen sytytettyä Kalkaroksen kaavun tuleen. Harry sai sittemmin siepin kiinni nielaistuaan sen vahingossa ja Rohkelikko voitti ottelun.
Luettuaan lehdestä Irvetaan murtautumisesta, Harry ja hänen ystävänsä alkoivat tutkia kouluun kätketyn viisasten kiven arvoitusta. Hagrdin lipsauttamien tahattomien paljastusten perusteella he saivat selville kiven olleen kätketty Tylypahkaan, ja epäilivät Kalkaroksen yrittävän varastaa sen. Eräänä iltana he arvelivat Kalkaroksen lähtevän hakemaan kiveä ja menivät itse perässä. Päästyään ohi neljästä koetuksesta (joista viimeisen Kalkaros oli itse tehnyt), Harry päätyi yksin (Ronin loukkaannuttua ja Hermionen jäätyä tämän luokse) kammioon jossa oli Iseeviot-peili ja hänen yllätyksekseen kiveä todellisuudessa himonnut Orave. Orave piilotteli turbaaninsa alla Voldemortia, jonka sielu oli elänyt tässä kuin loinen. Harry sai viisasten kiven peilin kautta Dumbledoren keksinnön ansiosta, joka antoi kiven sellaiselle joka halusi sen muttei tahtonut käyttää sitä. Oraven yrittäessä anastaa kiveä Harryn taikasuoja rappeutti kuitenkin Oraven ruumiin ja tappoi hänet; Voldemortin paetessa.
Dumbledore arvosti Harryn urheutta palkitsemalla tämän suorituksen 60:llä tupapisteellä. Myös Ron, Hermione sekä kolmikkoa estellyt Neville Longbottom ansaitsivat sen verran pisteitä että Rohkelikko nousi jumbosijalta sen vuoden tupamestariksi. Viimeisenä päivänä, ennen junaan astumista Harry saa Hagridilta valkokuva-albumin, jossa on kuvia Harrysta ja hänen vanhemmistaan.
Toinen vuosi
Harry vietti kesälomansa tuttuun tapaan Likusteritiellä, ihmetellen miksei saanut yhtään kirjettä ystäviltään (Ron tosin yritti soittaa hänelle puhelimella, mutta vastaajana oli Vernon-setä joka löi lopulta luurin korvaan); Malfoyn perheen kotitonttu Dobby oli todellisuudessa varastanut ne. Harryn 12-vuotissyntymäpäivänä Dobby saapui paikalle varoittamaan Harrya “suuresta vaarasta” joka uhkaisi tätä Tylypahkassa. Harryn ilmoitettua sinnikkäästi lähtevänsä Tylypahkaan siitä huolimatta, Dobby kosti iskemällä Petunia-tädin kakun Vernon-sedän kauppoja tekevien vieraiden kasvoille. Kauppojen pilaamisesta Vernon syytti luonnollisesti Harrya, laittoi tämän arestiin ja asensi kalterit ikkunoihin. Ron, Fred ja George vapauttivat kuitenkin Harryn perheen lentävällä autolla ja veivät tämän Kotikoloon. Kotikolossa Harry tutustui ensi kertaa oikean velhoperheen elämään.
Kun oli aika lähteä junalla, Dobby sulki laiturille 9 ja 3/4 kulkevan portin kun Harry ja Ron olivat enää jäljellä. Kaksikko joutui turvautuvan perheen lentävään autoon jolla he pääsivät monien vaiheiden jälkeen Tylypahkan maille. Ron painoi auton näkymättömäksi tekemää nappia sen verran myöhään että useampi jästi ehti nähdä auton ennen sen katoamista; tapaus aiheutti kaksikolle jälki-istuntoa, erotuksella uhkaamisen sekä räyhääjän Ronin äidiltä. Hermionea ja Percy Weasleya lukuunottamatta koko Rohkelikko-tupa kehui Harryn ja Ronin rohkeaa tempausta.
Lukuvuoden aikana kauhua aiheutti salaisuuksien kammion avaaminen ensi kertaa 50 vuoteen. Kärmeskielentaitojensa ansiosta Harry oli ainoa joka kykeni kuulemaan kammiossa asuneen basiliskin ja pystyi ensimmäisenä jäljittämään sen kangistamat uhrit, saaden vahtimestari Argus Voron epäilyt niskaansa. Harryn kärmeskielen taidot tulivat koululle ensi kertaa julkiseen tietoon uuden pimeydenvoimilta suojautumisenopettajan Gilderoy Lockhartin perustamassa kaksintaistelukerhossa, jossa hän alkoi manipuloimaan vastustajansa Malfoyn loihtimaa käärmettä.
Harry ja kumppanit epäilivät aluksi Malfoyta Luihuisen perilliseksi, kammion avaajaksi, mutta joutuivat pettymään tämän kerrottua totuuden Harrylle ja Ronille jotka olivat monijuomaliemellä muuttuneet Crabbeksi ja Goyleksi. Sittemmin Harry sai käsiinsä Tom Valedron päiväkirjan jossa piilleen muiston avulla hän sai selville että Hagridia syytettiin kammion avaajaksi 50 vuotta aiemmin. Kirja kuitenkin varastettiin seuraavana päivänä ja Hermione joutui basiliskin kangistamaksi. Hagridin vinkkien avulla Harry ja Ron päätyivät Kielletyssä metsässä olleen Hämäkäkin luokse, joka varmisti Hagridin syyttömyyden. He olivat kuitenkin joutua Hämäkäkin jälkeläisten syömäksi ennen kuin metsään karannut lentävä auto pelasti heidät.
Hermionen jättämän vinkin avulla Harry ja Ron saivat tietää kammion hiriviön olevan basiliski. Heidän tullessa pois sairaalasiivestä Harry ja Ron kuulivat Ronin pikkusiskon Ginnyn joutuneen kammioon ja kaksikko lähti pelastamaan tätä. Mukaan he ottivat Lockhartin, joka paljastui huijariksi. Harry avasi kärmessuuna salaisuuksien kammion; päästyään kammioon Lockhart onnistui nappaamaan Ronin vioittuneen taikasauvan ja aikoi langettaa molempiin (Harryyn ja Ronin) muistinmenetysloitsun; loitsu kimposi kuitenkin takaisin Lockhartiin itseensä, joka paiskautui seinään ja romahdutti tunnelin. Harryn jatkaessa pelastamaan Ginnyä, Ron jäi raivaamaan tunnelia ja vahtimaan muistinsa menettänyttä Lockhartia.
Kammiossa Harry näki kuolevan Ginnyn sekä lähes eläväksi muuttuneen Valedron, joka paljasti olevansa todellisuudessa Voldemort. Valedro kutsui basiliskin paikalle ja käski sen hyökätä Harryn kimppuun; Dumbledoren lemmikkifeenix Fawkes sokaisi kuitenkin basiliskin minkä jälkeen Harry onnistui lopulta iskemään lajitteluhatusta vetämänsä Rohkelikon miekan tappavasti jättiläiskäärmeen kitalaen läpi. Basiliskin hammas tarttui kuitenkin samalla Harryn käsivarteen ja myrkky ehti levitä, mutta Fawkesin kyyneleet paransivat haavan. Harry tuhosi Valedron päiväkirjan myrkkyhampaalla jolloin lähes eläväksi muuttunut Valedro tuhoutui ja Ginny heräsi eloon. Kammiosta selvinneet pääsivät pois Fawkesin avulla.
Rehtorin kansliassa Harry ja Ron selittävät kaiken Dumbledorelle, että Ginny oli todellisuudessa kammion avaaja, mutta johtuen Valedron päiväkirjan lumouksesta. Dumbledore ymmärsi tilanteen eikä erottanut Ginnyä ja palkitsi sekä Harryn että Ronin erityispalkinnolla koulun hyväksi tehdystä työstä. Heidän saamansa 200 tupapistettä riittivät myös toisen kerran peräkkäin Rohkelikon tupamestaruuteen.
Kolmas vuosi
Ennen kolmatta lukuvuottaaan Harry joutui karkaamaan Likusteritieltä paisutettuaan Marge-tätinsä. Harry päätyi sattumalta Poimittaislinjalla (jonka rahastajalle Stan Pikitielle hän kertoi nimekseen Neville Longbottom) Vuotavaan noidankattilaan jossa hän päätyi keskustelemaan itsensä taikaministeri Cornelius Toffeen kanssa. Toffee ei kuitenkaan rankaise Harrya tämän rikottua velhomaailman lakia alaikäisenä taikomisesta, koska Marge onnistuttiin palauttamaan entiselleen ja tämän muistia on muokattu. Tärkein syy oli kenties se että Harryn kummisetä Sirius Musta oli samoihin aikoihin onnistunut karkaamaan Azkabanista, ja epäiltiin aikovan murhata Harry.
Siriuksen paon vuoksi taikaministeriö lähetti ankeuttajan Tylypahkan junaan matkalla kouluun. Sattumalta Harryn, Ronin ja Hermionen kanssa samassa vaunussa istunut, tuleva pimeydenvoimilta suojautumisenopettaja ja James Potterin lapsuudenystävä Remus Lupin pelasti Harryn ankeuttajalta suojeliusloitsulla. Lupinista Harrylle todella läheinen, koska tämä pääsi hänen avullaan kosketuksiin menneisyytensä kanssa.
Kolmannelle luokalle tultaessa Harry valitsi valinnaisista aineista itselleen mm. ennustuksen, taikaeläinten hoidon ja taikahistorian. Ennustustunnit alkoivat dramaattisesti kun Sibylla Punurmio ennusti heti Harryn kuoleman teelehdissä nähdyn kalmankoiran perusteella. Taikaeläinten hoidossa Harry oli vapaaehtoisena ratsastamassa hevoskotka Hiinokalla, ennen kuin tunti päättyi Hiinokan potkaistua ansaisusti Malfoyta. Pimeydenvoimilta suojautumisen tunneilla Harryn möröksi paljastui ankeuttaja, jonka jälkeen Lupin päätti antaa tälle yksityistunteja joilla opetella suojeliusloitsu. Tätä vahvisti entisestään Puuskupuhia vastaan käyty huispausottelu, joka päättyi Harryn osalta siihen kun ankeuttajan karkasivat pelikentille ja aiheuttivat sen että Harry putosi luudalta alas kymmenkuntametriä. Yksityistunneillaan Harry oppi suojeliuksen todella nopeasti, Lupinin suureksi iloksi ja hämmästykseksi. Sittemmin huispauskausi päättyi Rohkelikon mestaruuteen ensi kertaa seitsemään vuoteen.
Harry sai myös käsiinsä kelmien kartan Frediltä ja Georgelta, jonka avulla tämä sai mahdollisuuden päästä Tylyahoon, jonne hänellä ei muuten ollut lupaa mennä Dursleyltä saadun luvan puuttuessa. Kalkaros sai kuitenkin Harryn kiinni tämän palatessa ja Lupin takavarikoi kelmien kartan, jonka suunnitteluun hän itse oli osallistunut.
Kuolemanennustuksen lisäksi Harrylle aiheutti harmia Ronin ja Hermionen riidat johtuen jälkimmäisen uudesta lemmikistä, Koukkujalasta joka jahtasi Ronin Kutka-rottaa. Kutkan kadottua heidän kahden välit menivät kokonaan poikki ja Harry joutui toimimaan sovittelijana. Välejä heikensi myös entisestään Siriuksen nimettömänä lähetetty Tulisalama-luuta, jonka Hermione antoi McGarmiwalle tarkistettavaksi kirousten varalta. Luuta paljastui kuitenkin vaarattomaksi ja palautettiin Harrylle.
Kutkan löydyttyä, kalmankoiraksi muuttunut Sirius raahasi sitä tiukasti otteessaan pitäneen Ronin mukanaan Rääkyvään röttelöön jonne myös Harry ja Hermione menivät. Harryn nähtyä kummisetänsä ensi kertaa elävänä, hän hyökkäsi välittömästi tämän kimppuun syyttäen vanhempiensa pettämisestä. Paikalle saapunut Lupin riisui kuitenkin Harryn aseista ja vahvisti Siriuksen väitteet tämän syyttömyydestä, sekä sen että kuolleeksi luultu Piskuilan todellisuudessa murhasi jästit ja kavalsi Harryn vanhemmat. Piskuilan oli kaikki nämä vuodet elänyt animaagimuodossaan Kutkana. Palattuaan ihmismuotoon Harry vaati Siriusta ja Remusta säästämään tämän hengen, jolloin Piskuilan jäi Harrylle henkensä velkaa. Piskuilan pakeni kuitenkin Lupinin muututtua ihmissudeksi jolloin Sirius muuttui koiraksi pidätelläkseen tätä. Kalkaros sai sittemmin Siriuksen kiinni tämän toivuttua taistelun vammoista ja tätä uhattiin ankeuttajan suudelmalla. Ajankääntäjää käyttäen Harry ja Hermione pelastivat Siriuksen, samalla myös kuolemantuomion saaneen Hiinokan.
Paluumatkalla kotiin Harry sai Siriukselta luvan käydä Tylyahossa siitä lähtien joka vuosi, koska Dumbledore luotti myös Siriuksen syyttömyyteen kuultuaan tämän ja Harryn kertomuksen.
Neljäs vuosi
Ennen neljättä lukuvuottaan Harry oli Weasleyn perheen ja Hermionen mukana katsomassa huispauksen maailmanmestaruuskisojen loppuottelua, jonka jälkitunnelmat olivat kammottavat kuolonsyöjien alettua riehua ja lopulta pimeän piirron ilmestyttyä taivaalle, Harryn varastetulla sauvalla manattuna. Samoihin aikoihin Harry huomasi ensi merkit telepaattisesta yhteydestään Voldemortin kanssa, nähtyään unen jossa alkeellisen ruumiin saanut Voldemort tappoi Frank Brycen.
Harryn tultua kouluun hän sai tietää Tylypahkassa järjestettävistä kolmivelhoturnajaisista johon osallistuivat Tylypahkan ottelijan lisäksi Beauxbatonsin ja Durmstrangin oppilas. Harry päätyi mukaan turnaukseen, uudeksi pimeydenvoimilta suojautumisen opettajaksi (Lupin erosi paljastuttuaan ihmissudeksi), Alastor Vauhkomieleksi naamioituneen Bartemius Kyyry nuoremman laitettua hänen nimensä kilpailijat valinneeseen liekehtivään pikariin kera voimakkaan hämäytysloitsun. Harryn uskottiin huijanneen ja hän menetti suosionsa erityisesti Puuskupuhien keskuudessa joiden oppilas Cedric Diggory valittiin Tylypahkan toiseksi ottelijaksi. Myös Ron katkaisi puhevälinsä Harryyn, joka säilytti suosionsa muiden rohkelikkojen keskuudessa.
Pimeydenvoimilta suojautumisen tunnilla Harry oli ainoa oppilas joka pystyi vastustamaan Kyyryn jokaiseen oppilaaseen yksitellen loihtimaa komennuskirousta. Kyyry pyrki myös kaikin tavoin auttamaan Harrya voittamaan turnajaiset jotta tämä päätyisi Voldemortin luokse “auttamaan” tätä saamaan ruumiinsa takaisin, kertoen mm. ensimmäiseen kokeeseen kuuluvista lohikäärmeistä. Harry levitti tiedon eteen päin Cedricille, joka ihmetteli kun hänen kilpailijansa auttoi häntä. Harry selvisi ensimmäisestä testistä kutsuttuaan taikasauvallaan luutansa ja napattuaan sen avulla lohikäärmeen vartioiman kultamunan, jossa olisi vinkki seuraavaan testiin. Nähtyään kuinka vaarallinen tehtävä oli, Ron palautti heidän ystävyytensä. Harrylle harmaita hiuksia aiheutti myös toimittaja Rita Luodiko, joka sai Päivän profeetassa näyttämään että Harry seurustelisi Hermionen kanssa, mikä ei pitänyt paikkaansa.
Kolmivelhoturnajaisiin kuuluneet joulutanssiaiset olivat Harryn osalta tuskaista aikaa sillä hänen oli pakko etsiä itselleen partneri. Aluksi hän yritti hakea ensi-ihastustaan Cho Changia, mutta tämä oli jo lupautunut menemään Cedricin kanssa. Lopulta Harry tyytyi Parvati Patiliin, jonka kaksois-sisko Padma meni Ronin kanssa. Harry ei kuitenkaan suostunut tanssimaan vaan seurasi Cedricin ja Chon tanssimista mieluummin, samoin kuin Ron Hermionen ja tämän parin, Durmstrangin kilpailijan Viktor Krumin.
Toiseen testiin Harry sai Cedriciltä lohikäärmevinkin avulla kiitokseksi vinkin avata kultainen muna valvojaoppilaiden kylpyhuoneessa. Harry päätti kokeilla sitä kun ei keksinyt muutakaan keinoa, ja sai selville että hänen piti pelastamaan jokin hänelle tärkeä järven pohjasta tunnin sisällä. Yrittäessään keksiä keinoa hengittää tunnin veden alla, Harry oli ilman ratkaisua vielä muutama tunti ennen testin alkua. Nukahdettuaan kirjastoon hän heräsi vain kymmenen minuuttia ennen koetusta Dobbyn toimesta, joka antoi Harrylle kidusruohoa. Harry saapui myöhässä paikalle, mutta syötyään ruohon hän ehti kykyjensä ansiosta ensimmäisenä paikalle jossa olivat Ron, Hermione, Cho sekä Beauxbatonsin kilpailijan Fleur Delacourin pikkusisko Gabrielle lumottuina veden alla. Harry pelasti lopulta sekä Ronin että Gabriellen ja sai tuomaristolta hyvät pisteet epäitsekkyydestään johtuen. Ennen viimeistä testiä Harry oli turnajaisten kärjessä yhdessä Cedricin kanssa.
Harry pääsi keskittymään rauhassa viimeiseen testiin koska turnajaisten ottelijat oli vapautettu lukuvuoden viimeisistä kokeista. Viimeinen tehtävä oli koskea ensimmäisenä turnajaisten voittopokaaliin joka oli lumotun labyrintin keskustassa. Kyyry nuorempi auttoi Harrya asettamalla Krumin komennuskirouksen alaiseksi sekä hoitelemaan Fleurin ja Cedricin. Fleur pelattiin pois pelistä, mutta Harry ehti ajoissa paikalle tainnuttamaan Krumin joka käytti kidutuskirousta Cedriciin. Harry ja Cedric kukistivat yhdessä akromantellan ja päättivät monien epäitsekkäiden neuvottelujen jälkeen koskea samaan aikaan pokaaliin. Pokaali oli todellisuudessa Kyyryn noituma porttiavain joka vei Pikkuhirttivaaran hautausmaalle. Matohäntä eli Piskuilan tuli paikalle, tappoi Diggoryn avada kedavralla, sitoi Harryn hautakiveen ja otti tältä verta jota käytti yhtenä ainesosana luomaan Voldemortin uudestaan ruumis.
Voldemortin noustua uudelleen ja kutsuttua vapaina olleet kuolonsyöjät takaisin, hän haastoi Harryn kaksintaisteluun. Taistelun aikana sauvojen kaksoissiteet muodostivat sauvojen välille varhennum loitsuimes -ilmiön, joka sai Voldemortin sauvan sinkoamaan hänen viimeksi murhaamiensa henkilöiden “kaiut”, mukaan lukien Harryn vanhemmat ja Frank Bryce. Kaiut hämäsivät Voldemortia niin että Harry pääsi pakenemaan Diggoryn ruumiin kanssa takaisin Tylypahkaan porttiavaimella. Kyyry otti shokissa olleen Harryn heti suojiinsa tämän paluun jälkeen ja kertoi todellisen luonteensa; hän yritti murhata Harryn, mutta epäonnistui kun Dumbledore, McGarmiwa ja Kalkaros huomasivat tämän epäilyttävät puuhat ja tainnuttivat hänet. Totuusseerumilla Kyyry tunnusti kaiken miten oli paennut Azkabanista, naamioitunut Vauhkomieleksi ja sen miten oli murhannut tuomaristoon kuuluneen isänsä.
Lukuvuoden päätyttyä, junamatkalla Harry luovutti turnajaisista voittamansa 1000 kaljuunaa Fredille ja Georgelle, tarjottuaan niitä ensin Cedricin vanhemmille, jotka olivat kuitenkin hylänneet ne. Kaksoset käyttivät kaljuunansa perustamaansa pilailuvälinekauppaan ja olivat ikuisesti kiitollisia Harrylle.
Viides vuosi
Dumbledoren määräyksestä Ron, Hermione ja Sirius eivät ikinä kertoneet Harrylle mitä velhomaailmassa oli tapahtunut. Harry yritti pysyä ajan tasalla kuuntelemalla salaa jästiuutisista josko niissä kerrottaisiin mitään salaperäisiä kuolemantapauksia, mutta turhaan. Tilanne muuttui vasta ankeuttajien hyökättyä (alivaltiosihteeri Dolores Pimennon käskystä) täysin yllättäen Likusteritiellä Dudleyn ja Harryn kimppuun, joka joutui turvautumaan suojelius-loitsuun pelastaakseen serkkunsa. Vain parikymmentä minuuttia loitsun teon jälkeen Harry sai taikaministeriöstä kirjeen, jossa ilmoitettiin hänen olevan erotettu Tylypahkasta syynä alaikäisenä taikominen jästin läsnäollessa. Dumbledore onnistui kuitenkin muuttamaan erotuksen taikaministeriön kuulusteluiksi. Harryn kerrottua mitä Dudleylle oli tapahtunut, hän sai ensi kertaa kuulla Petunia-tädin puhuvan siskostaan ja siitä miten itse oli kuullut mm. ankeuttajista.
Uudelleen perustettu Feeniksin kilta lähetti ns. Etuvartion hakemaan Harrya sen jälkeen kun Dursleyt oli harhautettu hakemaan “Englannin parhaiten hoidettu nurmikko” -kilpailun pääpalkintoa. Killan päämajassa Harry oli raivoissaan koska oli elänyt kuin tynnyrissä samalla kun hänen ystävänsä olivat Voldemortin vastaisen taistelun keskipisteessä. 9. elokuuta käydyissä kuulusteluissa Harry vapautettiin syytteistä Dumbledoren ja todistajana toimineen Harryn surkkinaapuri Arabella Figgin ansiosta.
Viides vuosi oli Harrylle tärkeä V.I.P.-vuosi. Koulussa Harry sai useilta oppilailta vihaisia katseita, koska Voldemortin paluun jälkeen Päivän profeetta oli aloittanut ajojahdin häntä vastaan taikaministeri Toffeeen kieltädyttyä uskomasta tosiasioita. Pimeydenvoimilta suojautumisen opettajaksi ja sittemmin yli-inkvisiittoriksi päätyneestä Pimennosta tuli Harrylle Kalkarostakin karmeampi opettaja joka mm. kidutti fyysisesti Harrya jälki-istunnossa ja antoi tälle elinikäisen huispauspelikiellon kauden avauspelin jälkeen. Ronin ja Hermionen painostamana Harry perusti Albuksen kaartin, jossa oppilaat voisivat opettaa toisilleen keinoja suojautua pimeydenvoimilta, Pimennon tunneilla kun ei käytetty lainkaan taikuutta. AK oli eräs tapa saada Harry ja hänen romanttinen kiinnostuksensa Cho Chang lähemmäs toisiaan. Harryn onnistui pyytää Chota treffeille heidän suutelunsa jälkeen, jotka käytäisiin seuraavalla Tylyahon reissulla. Treffit olivat lopulta täydellinen pannukakku keskustelun käännyttyä Chon edesmenneeseen poikaystävään Cedriciin, jonka perään Cho itki edelleen.
Ennen joulua Harryn ja Voldemortin telepaattinen yhteys jatkoi voimistumistaan. Lopulta Harry pystyi näkemään (mahdollisesti Voldemortin tahtoen) kuinka Nagini-käärme hyökkäsi Ronin isän kimppuun salaperäisyyksien osastolla. Harry kertoi asiasta välittömästi Ronille, McGarmiwalle ja Dumbledorelle joiden onnistui pelastaa Arthur Weasley juuri ja juuri. Myöhemmin Dumbledore määräsi Kalkaroksen antamaan Harrylle yksityisiä okklumeus-tunteja, mistä kumpikaan ei ollut mielissään. Tunnit eivät sujuneet juurikaan mairittelevasti ja päättyivät lopullisesti sen jälkeen kun Kalkaros löysi Harryn urkkimasta ajatuseulalla hänen kouluaikaisia muistojaan.
AK:n paljastuttua Chon ystävänsä Marietta Edgecomben kavalluksen vuoksi, Pimennosta tuli lopulta Tylypahkan rehtori kun Dumbledore otti kerhosta syyt omille niskoilleen ja pakeni pidätystä. Sen jälkeen pidetyissä V.I.P.-kokeissa Harry menestyi Pimennon tyranniasta huolimatta, parhaiten luokassaan pimeydenvoimilta suojautumisessa, jopa Hermionetakin paremmin.
Nähtyään Voldemortin luoman näyn Siriuksesta kitumassa salaperäisyyksien osastolla, Harry halusi välittömästi lähteä pelastamaan häntä. Jäätyään ensin kiinni Pimennon takan hormiverkoston käytöstä (Harry tarkisti oliko Sirius Kalmanhanaukiolla vai ei), Harry sekä häntä auttaneet Hermione, Ron, Ginny, Neville ja Luna Lovekiva pääsivät kuitenkin karkuun ja lähtivät thestraaleilla Lontooseen, taikaministeriöön. Salaperäisyyksien osastolle päästyään Harry poimi ennustusopettaja Punurmion tekemän ennustuksen jonka hän ehti kuulla, ennen kuin kuusikko tajusi päätyneensä kuolonsyöjien ansaan. Albuksen kaartissa opetellut puolustustaiat suojasivat heitä siihen saakka kunnes Kalkaroksen hälyttämänä Feeniksin killan jäsenet tulivat paikalle, mukaan lukien Sirius jota ei oltu kidutettu. Sirius menehtyi Harryn kauhuksi taistelun keskellä Bellatrix Lestrangen iskettyä hänet Kuolemankamarissa olleen holvikaaren läpi. Harryn lähdettyä ajamaan Bellatrixia takaa, itse Voldemort saapui paikalle samoin kuin Dumbledore joka käytännössä pelasti Harryn hengen. Hävittyään kaksintaistelun Dumbledorelle, Voldemort tunkeutui Harryn mieleen, jonka onnistui lopulta torjumaan hänet surkeista okklumeus-tunneista huolimatta.
Siriuksen kuoleman jälkeen Harry peri Kalmanhanaukion talon sekä Oljo-kotitontun, joka oli valehdellut Harrylle ettei Sirius ollut kotona kun hän oli mennyt tätä tarkistamaan näynsä jälkeen. Salaperäisyyksien osaston taistelun jälkeen Toffee erosi nähtyään Voldemortin, ja Päivän profeetta palasi Harrya puoltavalle linjalle jossa hänen kerrottiin olevan “Valittu”.
Kuudes vuosi
Harry vietti jälleen suurimman osan kesästään Weasleyn perheen luona Dumbledoren ensin tultua hakemaan hänet Likusteritieltä, auttamaan tätä houkuttelemaan entisen taikajuomien opettajan Horatius Kuhnusarvion takaisin työpaikalleen. Harry onnistui ainakin Dumbledoren mielestä koska Kuhnusarvio suostui palaamaan eläkkeeltä. Harry päätyi luonnollisesti mukaan Kuhnusarvion uudelleen perustamaan Kuhnukerhoon, jonne tämä kutsui suosikkioppilaitaan ja niitä joilla oli yhteyksiä kuuluisiin henkilöihin. Kuhnuskerhon lisäksi Harry nimettiin myös Rohkelikon huispausjoukkueen kapteeniksi.
Lukuvuoden alkaessa Harry jatkoi Kuhnusarvion johtamilla taikajuomien tunneilla, vaikka hänen V.I.P.-arvosanansa (Odotukset ylittävä) ei olisi riittänyt Kalkarokselle, joka oli nyt siirtynyt pimeydenvoimilta suojautumisen opettajaksi. Harry sai sattumalta käsiinsä Kalkaroksen vanhan liemikirjan, jonka omistaja käytti lempinimeä Puoliverinen prinssi. Kirjan avulla Harrysta tuli kaikkien yllätykseksi vuosikurssinsa paras taikajuomissa, minkä Kuhnusarvio oletti olleen peräisin hänen lahjakkaalta äidiltään. Taikajuomien lisäksi kirjasta löytyi myös Harrylle aiemmin tuntemattomia, Kalkaroksen kehittämiä loitsuja kuten Keholeijus ja Sektumsempra. Käytettyään jälkimmäistä lähes tappavasti Draco Malfoyhin, Harry hautasi kirjan tarvehuoneeseen muiden rojujen sekaan eikä enää löytänyt sitä myöhemmin.
Huispauksessa kaikki oli mennä pilalle heti alkuunsa kun komennuskirouksen alla ollut, joukkueen jahtaaja Katie Bell joutui Malfoyn kiroaman opaalikaulakorun uhriksi ja päätyi Pyhän Mungon sairaalaan, joutuen jättämään kauden avausottelun väliin. Myöhemmin pitäjänä toiminut Ron söi Romilda Vanen Harrylle tarkoittamia, lemmenjuomalla täytettyjä noidankattilakakkuja; vastamyrkkyä saatuaan Kuhnusarviolta Ron joi myrkytettyä simaa, pelastuen vain Harryn keksittyä työntä besoaari tämän kurkkuun. Ronin sijaisena pelannut Cormac McLaggen pilasi Puuskupuhia vastaan käydyn ottelun täysin, keskityttyään vain neuvomaan muita joukkueensa jäseniä ja lopulta lyötyään vahingossa ryhmyn Harryn päähän. Tämän lisäksi Harry sai kauden päätösottelun ajaksi jälki-istunnon Kalkarokselta sektumsempran käytöstä; ottelu päättyi kuitenkin yllättäen Rohkelikon murskavoittoon mikä varmisti huispausmestaruuden. Voitonjuhlissa Harry ja Ginny, johon ensinmainittu oli alkanut osoittaa romanttista kiinnostusta aiemman isoveljellisen rakkauden sijaan, suutelivat sponttaanisti ja alkoivat seurustella, minkä Ron hyväksyi pitkin hampain.
Harry jatkoi lukuvuoden aikana myös Voldemortin vastaista taistelua saatuaan Dumbledorelta “yksityistunteja”, joilla he tutustuivat mustoihin, jotka voisivat auttaa heitä ymmärtämään Voldemortin kehitystä sellaiseksi miksi hän tuli ja miten tämä takasi kuolemattomuutensa. Sodan kannalta elintärkein muisto oli se jossa Kuhnusarvio kertoi nuorelle Tom Valedrolle hirnyrkeistä, mutta sen Kuhnusarvio oli häpeissään muokannut. Harry sai Dumbledorelta tehtäväksi hakea aito muisto Kuhnusarviolta, jossa hän sai heti alkuunsa täystyrmäyksen Kuhnusarviolta. Harry onnistui painostamaan lopulta Kuhnusarvion antamaan muistonsa tälle puhuttuaan äidistään, ja juotuaan sitä ennen onnea tuovaa Felix Felicis -juomaa, minkä Harry oli aiemmin voittanut taikajuomakilpailuissa Puoliverisen prinssin kirjan ansiosta. Muiston avulla Dumbledore ja Harry saivat tietää hirnyrkkien olleen Voldemortin suuri salaisuus.
Vuoden lopussa Dumbledore otti Harryn mukaan hakemaan hirnyrkiksi epäilemäänsä Luihuisen medaljonkia eräästä luolasta, jossa Valedro aikoinaan kiusasi muita orpokodin lapsia. He saivat myöhemmin väärennökseksi paljastuneen medaljongin Dumbledoren uhrauduttua juomaan sitä suojanneen myrkkynesteen ja pelastettuaan heidät kummatkin Voldemortin manalius-armeijalta. Palattuaan Tylyahoon Harry ja Dumbledore näkivät pimeän piirron luodun koulun ylle ja Malfoyn (jota Harry oli tarkkaillut koko vuoden ajan) päästäneen kuolonsyöjät Tylpahkaan häivytyskaapin avulla. Myöhemmin Kalkaros surmasi kuolonsyöjien ympäröimän Dumbledoren kuten he olivat sopineet, mistä Harry ei kuitenkaan tiennyt. Harry yritti epätoivoisesti tavoittaa Kalkarosta laukoen kirouksia tämän perään, mutta turhaan.
Dumbledoren hautajaisten jälkeen Harry päätti jatkaa Dumbledoren jättämän tehtävän loppuun ja tuhota loput hirnyrkit, mihin Ron ja Hermione lähtivät mukaan. Harry joutui samalla jättämään Ginnyn, koska pelkäsi Voldemortin käyttävän hyväkseen heidän välistä suhdettaan. Ennen retkensä aloittamista Harry jäi asumaan Likusteritielle, sillä Dumbledoren aiemmin tekemän suojan ansiosta häntä oli mahdotonta vahingoittaa siellä niin kauan kun Harry kutsui Dursleyden taloa kodikseen. Taika murtuisi kuitenkin hänen 17-vuotissyntymäpäivänään
Harry Potterin Historian Lähde: http://fi.harrypotter.wikia.com/wiki/Harry_Potter









